Aug 30 2010

Uusi aika alkaa

Jätin Rauman taakseni tänään viimeistä kertaa pitkäksi aikaa. Muistona minulle jäi aimo annos kauniita hetkiä, mielenkiintoisia kokemuksia, uusia oppeja ja taitoja, ja niistä muistuttamassa minua on rinnallani pieni hopeinen Mandeltäht, jota tulen kantamaan kuin sheriffi tähteään. Syyskuu kolkuttaa ovella ja on aika jättää kesä taakseen. Huomispäivän omistan täysin valmistautumiseen, sekä itseni valmistautumiseen keskiviikon tuomiin uusiin koetuksiin eli uuteen työpaikkaan, mutta myös syksyyn ja sen tuomiin haasteisiin, erityisesti ainejärjestömme vuosijuhliin valmistautumiseen. Kohta on aika lähettää kauniita kutsuja, ommella juhlapukuja, kirjoittaa merkittäviä puheita, koristella pöytiä ja sitten on aika juhlia ja nauttia vuoden työstä ja vähitellen päättyvän hallitusvuoden tuloksista. Kun vuosi lähenee loppuaan on aika uuden ammatillisen koetuksen, nimittäin oikeusnotaaritutkielman tekemisen.


Aug 29 2010

Venetsialaiset

Venetsialaisina kokoonnuimme jälleen muistojen mökille viettääksemme siellä illan ja yön viimeistä kertaa tänä vuonna. Mieleen heräsi paljon kauniita muistoja. Jokien rannat olivat kauniisti valaistuja kokkoineen ja kynttilöineen. Maaginen ilta.


Aug 27 2010

Hemmoteltu

Ihana on mies, joka kantaa kotiin kauniita koruja, kosmetiikkaa ja vaatteita kuin korvaukseksi siitä, että joutuu olemaan toisestaan erossa vuorokauden ja jo muutaman tunnin jälkeen lähettää viestin:

“Rakastan sinua, nyt ja ikuisesti.”


Aug 24 2010

Sköna gulnäbbar

Ah, hösten har äntligen börjat och det fanns inte en nyans av sommaren kvar i dagens litet regniga väder. Dessutom var det idag dags att ta emot de nya rättsnotariestuderande till akademin! Och vilka sköna gulnäbbar det var! De verkar vara en mycket aktiv, nyfiken och trevlig skara unga rättsvetare. Speciellt lycklig blev jag då två av dem redan frågat när man får ställa upp till styrelseval och hur man blir tutor! Va härligt!


Aug 23 2010

Voikärpäsistä ja keltanokista

Love is like a butterfly:  It goes where it pleases and it pleases wherever it goes.  ~Author Unknown

We are like butterflies who flutter for a day and think it is forever.  ~Carl Sagan

We delight in the beauty of the butterfly, but rarely admit the changes it has gone through to achieve that beauty.  ~Maya Angelou

We are closer to the ants than to butterflies. Very few people can endure much leisure.  ~Gerald Brenan

Huomenna yliopistoomme saapuu uusi joukko innokkaita keltanokkia, joista jonain päivänä kasvaa taitavia lakimiehiä.


Aug 22 2010

Tillbaka från Fagerö

Under dygnets lopp har vi lagat mycket god mat, bl.a. en mycket fräsch getost-jordgubbs-cashew-melon-vindruvs-sallad med grillrätter, mumsat på baguetter och croissanter, grillat marshmallows, ätit blåbärspaj och druckit sangria till äran av vårens lyckade Madrid-exkursion. Slutligtvis har vi tassat genom en vackert belyst stig för att sova i ett hundra år gammalt hus bredvid en lika gammal lada. Efter att sovit sött åt vi inget mindre än plättar med drottningsylt och grädde till morgonmål. Tänk vad lycklig man kan bli av någonting så grundläggande enkelt som mat. Mellan allt ätande har vi funderat på våra personligheter tillsammans med ett terapi-spel, haft ett drygt 3 timmars möte och planerat ämnesföreningens resterande verksamhetsår. Förutom att årets höjdpunkt, dvs. årsfesten, avverkas under hösten kommer vi också att ordna en exkursion till St. Petersburg, fira Halloween med föreningen och ordna Disco Night på vår samarbetsklubb. Allt gulisprogram vi planerat skall man inte heller glömma; vi tutorer har i år även pysslat ihop en finfin fysisk gulishandbok som våra kära gulisar kan slå upp det viktigaste de behöver veta för att känna sig hemmastadda på akademin, vår instution och studentkulturen i Åbo.

Mot höstens friska vindar!


Aug 21 2010

Till landet med styrelsen!

Under ett halvt år har vi planerat och pysslat för att andra skall ha det bra och roligt – men nu har vi planerat något trevligt bara för oss sju! Vi skall nämligen fly städerna och sommarjobben till sekreterarens sommarstuga för en dag. För det har vi alla förtjänat! Tre månader isär känns som en lång tid efter att hållit så intensivt ihop under vårterminen – jag ser framemot att få se er alla!


Aug 20 2010

Pieni urhea nainen

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle.
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
-Eeva Kilpi

Aug 19 2010

Hyvästelyn aika lähestyy

Tämä kesä on ollut minulle merkittävä kesä. Sen lisäksi että olen tehnyt kaikennäköistä hauskaa jokainen viikko ja nauttinut jokaisesta kesäpäivästä täysin rinnoin, olen samalla tehnyt sekä erittäin tärkeää mutta myös miellyttävää työtä. Tämän työn tekeminen vaati minulta sen, että jaksoin kesän aikana matkustaa yli 4000 tuhatta kilometriä työpaikalle ja sen vuoksi jouduin myös uhraamaan aikalailla yöuniani. Mutta tämä kaikki oli sen arvoista ja voin miltei sanoa, että olen nauttinut jokaisesta työpäivästä ja ollut äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain työpaikan maistraatissa holhoustoimen tehtävissä. Työn lisäksi olen viihtynyt myös työkavereideni kanssa ja kyseisen työpaikan yhteisöllisyys on koskettanut minua. Tällä työpaikalla työtä tehdään yhdessä, ollaan rehellisiä ja avoimia sekä viihdytään yhdessä. Aikaa vietetään yhdessä myös työajan ulkopuolella. Erityisen kiitollinen olen siitä ajasta, jonka olen viettänyt toisen harjoittelijan kanssa, kun hän näytti minulle paikkoja Raumalla, kävimme yhdessä jumpalla ja lenkillä, vietimme pitkät lounaat kuumalla rannalla, jaoimme elämäntarinamme toisillemme ja meillä oli hauskaa yhdessä. Kiitos kaikesta, tulen muistamaan teitä kaikkia lämmöllä. Toivottavasti vielä näemme!

Yksi läheisimmistä kollegoistani tarjosi minulle ja toiselle harjoittelijalle tänään lounaan yhdessä Rauman ylpeyksistä, nimittäin ravintola Wanhan Rauman Kellarissa. Myös täällä loistaa raumlaisten ylpeys kummallisesta murteestaan.Kiitos!


Aug 18 2010

Käräjäsihteeri

Eilen puhuin haasteista ja koetuksista myös siksi, että olin eilen työhaastattelussa käräjäsihteerin sijaisuutta varten. Työhaastattelu on aina koetus, mutta minulle kyseessä oli vasta elämäni neljäs työhaastattelu ja ensimmäinen työhaastattelu oman alan työhön asiakaspalvelutöiden sijaan. Kyseessä oli siis aivan uusi tilanne ja odotellessani työhaastattelun alkamista upeassa lasiseinäisessä neuvotteluhuoneessa suuressa ergonomisessa nahkatuolissa, mietin, että mitä minä olen oikein tekemässä ja tunsin hetken, että yritän vielä ns. “täyttää liian suuria kenkiä” eikä minun vielä kuuluisi olla siellä. Kun työhaastattelu sitten alkoi ja minun kuului esitellä itseni vapaamuotoisesti tahtoi kurkku mennä jumiin ja unohdin kaiken, minkä olen kirjoittanut itsestäni erinäisiin työhakemuksiin. Alkukangertelun jälkeen haastattelu meni mielestäni kuitenkin oikein hyvin, vastasin kysymyksiin rehellisesti ja koin vastaavani haastattelijoita miellyttävällä tavalla, vaikka kurkku olikin edelleen hiukan kuiva ja unohdin kertoa puolet siitä kaikesta, jonka olisin voinut kertoa.

Etenkin kun kuulin, että haastatteluun oli kutsuttu vain neljä ihmistä ja saisin tietää valituksi tai valitsematta tulemisesta jo seuraavana päivänä, olin toiveikas. Työtoimenkuva oli itselleni mieluinen ja uskoin, että suoriutuisin tehtävästi erinomaisesti. Saattaisin siis sittenkin täyttää ne suuret kengät. Kun kello seuraavana päivänä löi kaksitoista alkoi toiveikkuuteni lannistumaan ja odotin jo kohteliasta emme-valinneet-tällä-kertaa-sinua-sähköpostia kun puhelimeni soi! Tervetuloa Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen! Vuoden ajan tulen siis päivittäin pyöräilemään kaunista Aurajoen vartta yhteen Suomen oikeudenkäytön ydinelimiin, toimimaan tuomarin oikeana kätenä, pyörittämään oikeusvaltion tärkeimpiä elintoimintoja ja seuraamaan sitä, kun oikeus käytännössä toteutuu. En voisi kuvitella parempaa tapaa syventyä alaansa kolmantena opiskeluvuotenaan ja voin vain kuvitella kuinka paljon tulen oikeustieteilijänä tänä vuonna kehittymään.

Jännittäviä aikoja!